Lähdin maanantaina Ka’anapalista jo 8.30, kun lento oli 13.30. Siinä olisi pitänyt olla tarpeeksi aikaa palauttaa auto, tankata, ja täydentää hieman varastoja Kahuluissa, kun normaali ajoaika on 45 minuuttia, “jos ei ole onnettomuuksia”. Niinpä. Nyt kuitenkin matka loppui kun seinään varttitunnin jälkeen: edessä oli tapahtunut kuolonkolari. Tie suljettiin kokonaan. Se muuttui parkkipaikaksi neljäksi tunniksi, kun kuolinsyyntutkija lennätettiin Oahulta. Meinasin jo nukahtaa kuunnellessani merta ja vuorilta puhaltavaa viimaa. Sitten jouduin juuri siihen tilanteeseen, jota aina yritän välttää: juoksemaan pää kolmantena jalkana lennolle. Olin check-in jonossa 13.10, pääsin virkailijan puheille 13.20, ja turvatarkastuksessa 13.25. Ehdin portille, kun se oli jo melkein sulkeutumassa. Lentoemo aikoi jo pistää minut seuraavalle lennolle Honolulun kautta, onneksi sain sen puhuttua ympäri.
Ohjeet Pahain “Camping with Ocean view” vegaanitilalle ajamiseen olivat hiukkan epäselvät, ja otin GPS:n, koska iso saari on muutenkin vähemmän tuttu kuin Maui. Maisematkin olivat aika erilaiset, ei niin paljon palmuja, vaan jotain havupuun näköisiä puita. Myös linnusto kuulosti erilaiselta, ja huuteli hauskasti “hui, hui”. Paitsi, että kuulin myöhemmin, että ne eivät oile lintuja, vaan puertoricolaisia puusammakoita
GPS vei ensin hiukan väärään paikkaan. Pähkäiltyäni tarpeeksi ja ajeltuani edestakaisin Koholui Roadia pääsin oikealle punaiselle maatielle joka oli loppupäästä erittäin mutainen ja kuoppainen. Isoja lätäköitä ylittäessäni mietin vähän niiden syvyyttä. Tien päässä odotti aivan mahtava yöpymispaikka, vegaanimaatila erittäin rentoine ja mukavine omistajineen, koirineen, kissoineen ja puusammakoineen.
Telttamajoitus epäilytti hiukan etukäteen, koska tämä on saaren sateinen puoli. Ei ollut mitään syytä huoleen, teltta on korotetulla alustalla, ja sen päällä on vielä katos. Ariel miehineen asui samassa teltassa kunnes heidän talonsa valmistui. Maatila on vain kaksi vuotta vanha, omistajat yrittävät viljellä erilaisia vihanneksia ja sokeriruokoa ja saada sillä lailla elantonsa. Ihan merinäköalaa ei ole, mutta teltta on omassa rauhassaan sokeriruokopellon keskellä, vielä eksoottisempi näköala. Luulin, että paikka olisi ollut enemmän retkeilyalue-tyyppinen, eikä näin omalaatuinen. Aivan luksusta. Yöllä sateen ropina ja puusammakoiden laulu toivat mieleen lapsuuden kesät Pohjois-Karjalassa.
No comments:
Post a Comment