Villidelfiinejä! Cook ja Kealakekuan lahti

Big Island Resortin Gigi suositteli minulle vaellusta James Cookin monumentille, ja lisäksi Kealakekuan lahti on parhaita snorkkelointipaikkoja maailmassa. Paikalliset ansaitsevat mukavasti rahaa viemällä sinne turisteja veneillään, joten ymmärrettävästi kukkarolle kevyempää vaihtoehtoa eli patikkkapolkua ei niinkään mainosteta. Siksi tien pää ei ole ihan helppo löytää.

Kovat varoitukset reitin alussa naurattivat ensin

Itsekin ajoin vahingossa ensin lahden toiselle puolelle 7 km päähän, ja mietitytti vähän, miten kova reitti olisi, kun kipusin koko matkan takaisin. Minulla kesti hetki löytää valtatien varrelta ne kolme palmua, jonka kohdalta polku alkoi. Sen alussa oli tuima varoituskyltti reitin haastavuudesta, ja laskeutuessani naureskelin sille vähän. Reitti vaikutti helpolta, ainoastaan irralliset laavakivenmurikat vähän haittasivat laskeutumista. Varsinkin alamäkeen mennessä varoitukset tuntuivat aivan liiallisilta. Suurin haaste oli paahtava aurino ja nestehukka, mutta olin varustatunut riittävällä suojakertoimella ja kolmella litralla juomavettä, kiitos Gigille. Polku oli ajoittain mustaa laavakiveä, mikä vielä lisäsi matkan tukaluutta, kun aloitin sopivasti laskeutumisen puolilta päivin. “Vain hullut koirat ja englantilaiset menevät ulos keskipäivän paahteeseen.”

Lahdelle kesti noin runsas tunti patikoida. Paikalla oli monta venelastillista turisteja. Juttelin oppaiden kanssa, Delfiinit kuulemma olivat juuri olleet lahdella, ja olin missannut ne. Ajattelin sitten, että jos ne tulevat takaisin niin tulevat. Veteen päästyäni hämmästelin veden kirkkautta. Hiekkarannan puutteen ja suojaisuuden ansiosta näkyvyys oli ehkä jopa 35 metriä. Vedessä näkyi monia värikkäitä kalaparvia, ja uiskentelin pinnalla tarkkaillen niitä pitkät tovit. Muita snorklaajia oli vedessä paljon, mutta lahti on iso. En ollut viitsinyt raahata räpylöitä mukanani, vaan pelkän maskin ja snorkkelin, samalla siis tuli liikuntaa.

Delfiinit palasivatkin, monta kertaa. Välillä ne olivat niin kaukana, että näin  vain niiden selkäevät, mutta en lähtenyt jahtaamaan niitä, koska ne inhoavat sitä ja ovat sitä paitsi aivan liian nopeita. Minut palkittiinkin tästä, sillä yhden täydellisen hetken ajaksi parvi tuli aivan alleni. Se kesti vain ehkä 10 sekuntia, mutta näky on unohtumaton. Niin kauniita olentoja! Virtaviivaisia ja hyväntahtoisen näköisiä. Yritin vielä onnistua toistamiseen, mutta kerta jäi ainoaksi.

Uituani kolmisen tuntia päätin lähteä takaisin, jotta ehtisin varmasti ennen auringonlaskua. Kello oli kymmentä vaille neljä. Noustuani noin 500  metriä reitti, joka oli alastullessa tuntunut niin loivalta, ei enää sellaiselta tuntunutkaan. Sehän oli jatkuvaa ylämäkeä! Laskeutuminen ja uinti ilman räpylöitä olivat jo uuvuttaneet jalkojani, mikä teki kipuamisestani aina vain hitaampaa taaperrusta. 10-vuotiaat lapsetkin ohittivat minut leikiten. En myöskään ollut syönyt koko päivänä, ostamani pähkinä-heldelmämixin olin jotenkin onnistunut jättämään autoon.

Pääsin autolle noin puoli kuuden maissa, pohjelihakseni huusivat jo hoosiannaa. Kaikin puolin tyydyttävä retki.  Konaan palatessani muistelin vielä upeaa delfiiniparvea tulipunaisen auringon laskiessa länteen.